Itse koin jälleen kerran suurta jääviyden tunnetta ja deja vu:ta, sillä minua peli lähinnä vitutti.
 |
| Kymmenen kiloa sokeria silmiin.... |
Bioshockin perinteitä noudattaen käsissä on ad/hd Jonnejen märkä päiväuni. Silmät ja korvat valuvat jatkuvasti hunajaa ja keskittyminen on lähes mahdotonta jatkuvan audiovisuaalisen paineen alla. Pelaajaparka yrittää epätoivoisesti parsia juonenrippeistä jonkinlaista kokonaiskuvaa kasaan ja nauttia elämyksestä samaan aikaan kun lauma singoilla varustettuja pahiksia räiskii niskaan.
Pelin suurin ongelma on, että kyseessä on taas yksi loppuunkalutun FPS genren peli. Taistelua pelissä on aivan liikaa, aina puuduttavuuteen asti. Tämä ei haittaisi jos kyseessä olisi edes hyvin tehtyä räiskintää, mutta turha toivo. Bioshock vie räiskijät FPS genren aamuhämäriin, jolloin rakettihypyt ja singot olivat ne ainoat keinot mitä käytettiin. Suurin osa aseista on käyttökelvottomia, esimerkisi vahvimpia vihollisia vastaan ainoa toimiva ase on sinko. Pahimmat suojaliiveillä varustetut viholliset saattavat imeä kymmenenkin rakettia ennen tippumistaan. Joku varmasti toteaa, että nythän on hyvä ja retro menininki, mutta todellisuus on tunnelmanpilaaja vailla vertaa, kuin äänekäs pieru keskellä herkkää teatteridraamaa. Pelaajalla on myös erikoisvoimia käytössään joilla muutaman kinkkisen tilanteen voi selvittää liiankin helposti. Suurin osa voimista on kuitenkin turhia ja eniten tulikin käytettyä lamauttavaa salamaa sekä kranaattina toimivaa tulipalloa. Myös viholliset tyhjyyten sysäävä fus doh... vesiloitsu osottautui hyvin käytännölliseksi. Kokonaisuutena pelin suunnittelu on ehtaa 90 luvun retroa. Nostalgian piikkiin menee varmasti sekin, että suurin osa pelin juonikohtauksista aktivoituu nappia painamalla tai vipua vetämällä.
Kuoleminen ei myöskään hidasta toimintaa, sillä pelaaja herää henkiin miltei samosta kohdin. Tämä lisää puuduttavuutta entisestään, haasteen nauttiessa ansaituista eläkepäivistä. Tästä aiheutuu myös ongelmia, sillä kuoleman yhteydessä osa vihollisten energioista palaa takaisin, mutta ammuksia ei jaella samassa mittakaavassa. Jos lähistöltä ei löydy ammuksia jakavaa automaattia, on pelaaja pahemman kerran pulassa ja lopulta hermojen pettäessä ainoaksi vaihtoehdoksi jää tallenuspisteen lataaminen. Peli ei anna tallentaa manuaalisesti, joten huonolla tuurilla lähin tallennus on monen kymmenen peliminuutin päässä. Itselläni peli kaatui myös muutaman kerran, mikä aiheutti lisää harmaita hiuksia jo valmiiksi harmaantuvaan päälakeeni.
 |
| ...lopuksi lisää vain ase ja rähjähdykset |
Nykypelien prioriteetteja noudattaen pelin grafiikka on siis jälleen kerran pelin parasta antia ja taiteellinen suuntaus kokonaisuudessaan kauneinta tähän asti nähtyä. Värikästä pelimaailmaa on ilo katsella pitkän harmaan kauden jälkeen ja vaikka tummiakin sävyjä tarjotaan, ovat nekin tyylillä tehtyjä. Toteutuksessa eniten hämäävä seikka on, että monet huoneista ovat pelkästään kauniita kulisseja jotka rakennettu ikään kuin tarinan kertomista varten. Tämä saa pelin maailman vaikuttamaan kummitusjunalta jossa spottivalot syttyvät automaattisesti osoittamaan seuraavaa mielenkiinnon kohdetta, kätkettyjen kaiuttimien generoidessa pahaenteistä naurua ja pelaajaa provosoivaa dialogia.
Pelin juoni on taas suorastaan loistava, mutta harmillisesti suurin osa siitä tungetaan pelaajan kurkusta alas pelin viimeisen puolen tunnin aikana. Juoni tippuu myös kategoriaan "helposti spoilattava" joten netin käyttäjät varokoot! Juonta avaavat audiologit on ripoteltu ympäri kenttiä ja niiden etsintä on työlästä. Suurin osa pelistä kuluu kuitenkin jatkuvaan räiskimiseen ja jossain vaiheessa peliä kyllästyminen vei täysin voiton ja aloin toivomaan, että peli loppuisi mahdollisimman pikaisesti.
Tähän aneemiseen suunnitteluun saattaa olla syynä fakta, että pelin kehittäjiltä loppui aika kesken ja alunperin ylevät suunnittelutavoitteet jouduttiin lakaisemaan maton alle ja peli parsimaan kokoon pikavauhdilla. Ainoa kysymys mikä päässäni kaikuu on, että voi miksi, MIKSI tästä pelistä ei voitu tehdä esimerkiksi vanhan System Shockin tyylistä seikkailua?
Varmastikin olen vain liian vanha, sillä minulle Bioshock Infinite on kuin matka taidemuseoon joka on täynnä sotaa leikkiviä ja huutavia lapsia. Tekisi mieli nautta kultturellista elämyksestä, mutta lopputuloksena on vain päänsärky.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti