Oceanhorn (IOS)

Varoitus! Alla oleva teksti saattaa sisältää nihkeää asennetta ja kirjoittajan omia mielipiteitä!

Oceanhorn, aina kun mietin nimeäsi en vain pääse eroon siitä, että sinusta tulee väkisinkin mieleen Nightwishin paras albumi Oceanborn vuodelta ´99. Tuolloin vielä kun kyseinen bändi oli hyvä, eikä tehnyt pömpöösejä pastisseja elokuvamusiikeista ja yrittänyt olla jotain elämää suurempaa. Sinällään osuva vertaus, koska tämä peli on itsessään lähes täysin suora kopio Gamecuben Zelda Wind Wakerista. Peli on yllättäen suomalaisen Cornfox studion käsialaa, mutta mukana on esimerkiksi sellainen nobody kun Nobou Uematsu, joka on säveltänyt osan pelin musiikeista. Pelin suomalaisuus näkyy parhaiten hyvinkin suomalaisilta kalskahtavissa nimissä.

Turmoksen tiellä

Tässä tapauksessa sana kopio on ehkä hieman liioteltu, sillä kyseessä on lähes yksi yhteen sama peli, eri kuvakulmalla ja ympäristöillä sentään. Suurin osa esineistä ja vihollisista on näet täysin samat kun Zelda sarjassa, mukana on niin kiviä sylkevä mustekala, kuin nimettömät helikopterin lailla leijuvat "siemenet". Aseistuksesta löytyy niin jousta, pommia kuin bumerangia, tuttua huttua siis. Tämähän ei toisaalta pahemmin haittaa, sillä Wind Waker on mielestäni heti SNES Link to the Pastin jälkeen paras Zelda ja muutenkin yksi parhaista peleistä, mitä on kuunaan julkaistu. Vaistoan etäisesti joidenkin vereenpaineen nousun, joten heitän vielä lisää löylyä toteamalla, että minusta Ocarina of Time ei ikinä ollut oikein mistään kotoisin.

Peli on tehty isometriseen tyyliin ja jos on ikinä nähnytkään Zelda sarjaa, on pelin idea hyvinkin tuttu. Pähkinänkuoressa pelaaja koluaa luolastoja läpi ja niistä saaduilla esineellä tuhotaan pääpahis ja tutkitaan maailman saavuttamattomia kolkkia. Wind Wakerista on varastettu sellaisenaan veneilyosio, vaikka tällä kertaa vapaa liikkuminen on korvattu kartalla ja matkat saarten välillä ovat todella lyhyitä. Tämä tietenkin ärsyttää allekirjoittanutta, sillä päämäärätön veneily avoimella merellä oli Wind Wakerin parasta antia.

Nostalgian kylmäävät aallot

Pelin pahimpia puitteita on ohjauksen (tämä on kosketusnäyttöpeli, joten turha löydä lyötyä) lisäksi kuvakulma ja varsinkin tasojen suunnittelu. Zeldaa pelanneille tiedossa on turhautumisen hetkiä kun läheskään jokaiselta kallionkielekkeeltä ei voi hypätä alas, vaikka matkaa olisi vain muutama sentti. Toisaalta taas joissakin kohdin hyppy onnistuu pitkänkin matkaa alas ja vaikka päistikkaa suoraan mereen. Nämä rajat on selkeästi vedetty täysin mielivaltaisesti, mikä saa pelaajassa aikaan hysteeristä naurua, eikä siis hyvässä mielessä!

Zelda klooneja on tehtailtu jo maailman sivu, eikä siinä mitään jos ne ovat hyvin tehtyjä kuten tämä. Peliin on vain todella vaikea suhtautua originellina tapauksena. Eeppistä menoa ja hyvää tunnelmaa piisaa, mutta hitto vieköön miksi pitää varastaa näin suoraan ja näinkin tunnetusta lähteestä? Porukan seuraava peli on sitten varmaan Super Mario kopio nimeltään Mushroombreeder?

Tähän on loogisesti hyvä päättää.