Peli on Larian Studiosin kehittämä ja kyseessä on viimeisin osa Divinity pelisarjassa, jota en ole aiemmin päässyt valitettavasti testaamaan. Peli keräsi kuitenkin lähemmäs miljoona dollaria Kickstarter joukkorahoituspalvelussa, joten pidetystä sarjasta on selkeästi kyse!
Pelityyppinä toimii klassinen roolipeli Ultimoiden ja Baldurs Gatejen tyyliin, nykyään lyhyesti CRPG. Joudunkin nyt naama punaisena tunnustamaan, että en ole koskaan pelannut näitä legendaariseksi miellettyjä sarjoja. Olin aikoinaan näet melkoinen japanilaisten roolipelien fundamentalistinen fani ja viittasin kintaalla länsimaisille epäpyhille teoksille. Pitäisi varmaankin korjata asia, sillä jos kyseiset pelit olivat yhtään Divinityn tasoa, olen menettänyt paljon!
Alussa pelaaja saa valittavakseen 11 eri hahmoluokkaa kahta päähenkilöä varten. Valinnalla ei kuitenkaan ole niin väliä, sillä hahmot saa muokata mieleisekseen pelin varrella. Päähahmojen lisäksi matkan varrelta tarttuu mukaan kaksi lisähahmoa, jotka löytyvät jo alkutaipaleelta. Pelin voi pelata läpi alusta loppuun myös co-op moodissa, mikä onkin takuuvarmaa hupia jos vain sopivaa peliseuraa löytyy.
Jaksaa, jaksaa!
Pelin ensimmäinen kaupunki on näet laajuudessaan ja tekemisen paljoudessaan melko mykistävä. Kaiken irtaimiston voi kahmia omaan taskuun keinolla jos toisella ja vielä melko helposti, varsinkin jos pelaa varkaalla. Itselläni kului lähes 20 tuntia pelkästään tässä ensimmäisessä kaupungissa, lukuisten hahmojen kanssa jutellen ja salaisuuksia etsien, joita riittikin pilvin pimein.
Pelin maailmassa lähes joka paikan voi siis tutkia ja viattomankin näköinen tynnyri voi kätkeä sisäänsä kalliin aarteen, sillä niiden sisältö arvotaan satunnaisesti. Allekirjoittaneelle tällainen on aina yhtä riemastuttavaa, vaikka mahdollistaakin pienen huijaamisen tallennuskikkailun muodossa. Peli suorastaan yllyttää tutkimusmatkailuun ja palkitseekin tästä vielä kokemuspiste bonuksin ja esinein.
Armoton CRPG luonne paljastuu heti alkumetreillä, sillä pelaajalle ei pahemmin ohjeita jaella. Poissa ovat etenemistä helpottavat isot välkkyvät nuolet ja muut krumeluurit. Uusiin roolipeleihin, kuten Skyrim, tottuneet ovat taatusti pulassa heti alussa kun pelaajalle annetaan murhamysteeri selvitettäväksi ilman mitään vihjettä mistä etsintänsä aloittaa.
Inventaariosysteemissä on myös oma tunkkainen, homeinen arominsa ja tavaroiden jatkuva järjestely tulee varmasti tutuksi jatkuvaan otteeseen pelin aikana. OCD oireisten pelaajien kannattaa siis kaivaa vahvimmat lääkkeet esiin. Itse koin outoa mielihyvää kun pääsin asettelemaan jalokiviä ja yrttejä omiin pikku pusseihinsa. Välillä sitä vaan kaipaa näitä pieniä asioita, tiedättehän?
Pelaaja huomaa nopeasti, että hahmojen erikoiskyvyistä on paljon hyötyä myös taisteluiden ulkopuolella. Esimerkiksi näkymättömäksi muuttuminen on erittäin hyödyllinen taito, jonka avulla talojen tyhjentäminen arvokkaista esineistä on liiankin helppoa. Peli antaa mahdollisuuden hoitaa eteen tulevat tilanteet monin tavoin ja useimpiin tilanteisiin onkin monta toimivaa ratkaisua. Esimerkiksi ovet voi tiirikoida tai räjäyttää palasiksi ja kaikki hahmot voi tappaa, minkä peli vielä ottaa huomioon ja muodostaa näin vaihtoehtoisen juonikulun.
Ryhmän voi jakaa pienempiin osiin ja tällä tavoin järjestää ovelia väijytyksiä, tai sitten vain harhauttaa pahaa-aavistamattomia NPC hahmoja samalla kun yksi kerää kalleudet taskuunsa. Vaikken omaa paljoa kokemusta perinteisistä pelinjohtajan johdolla pelatuista lautaroolipeleistä, niin sanonpa silti, että tämä on lähimpänä niitä kuin mikään muu videopeli mitä olen pelannut. Se vapauden määrä, mikä pelaajalle on annettu, on jotain täysin omalaatuista.
Lätty lätisee!
Taistelusysteemi onkin sitten lyhyesti paras.ikinä.missään. Taistelut eivät ilmesty satunnaisesti, vaan jokaisella on ennalta määritetty paikkansa kartalla. Taistelun alkaessa peli muuttuu vuoropohjaiseksi, lähin vertailukohde olkoon tällä kertaa UFO sarjan taistelu. Monista muista roolipeleistä poiketen jokaisella loitsulla ja kyvyllä on tarkoituksensa taistelun tuoksinassa. Yksikin oikein ajoitettu loitsu/kyky saattaa muuttaa koko taistelun kulun kertaheitolla. Myös maasto reagoi loitsuihin ja esimerkiksi tuliloitsut sytyttävät maaston tuleen aiheuttaen ylimääräistä jännitettä. Loitsuja voi myös yhdistellä monin eri tavoin, esimerkiksi savupilveen kohdistettu salama muuttaa pilven sähköiseksi, mikä tainnuttaa sen piiriin joutuneet viholliset. Taistelutantereilla on yleensä ripoteltuna myös erilaisia taistelua helpottavia taktisia lisiä kuten räjähtäviä tynnyreitä. Yhteenotot ovat varsinkin aluksi melko haasteellisia, mutta pelisysteemin iskostuessa mieleen, niitä suorastaan janoaa. Siksi onkin hieman surullista, että niitä on vain rajattu määrä. Tämä asettaa myös hahmonkehitykselle rajat, kun pelaaja ei voikaan enää grindata samoja vihollisia kokemuspisteiden perässä.
Juonesta sen verran, että kerronta karkaa todella nopeasti kosmisiin sfääreihin ja dialogia riittää lähes kyllästymiseen asti. Välillä kaikkien juonenlankojen pitäminen käsissä onkin hieman hankalaa hahmojen heittäessä kosmista läppää elämän luonteesta tavalla, joka saisi Buddhankin hämilleen. Pelihahmot heittäytyvät välillä juttusille myös keskenään pohtimaan syntyjä syviä, jolloin eri vastausvaihtoehdot antavat pelaajille eri bonuksia hahmonkehitykseen. Yksinpelissä pelaaja hoitaa molempien päähahmojen dialogivalinnat itse, mikä on hieman ontuvaa, ellei pelaaja sitten satu olemaan jakomielitautinen.
Rönsyilevän dialogin kanssa pitää olla myös tarkkana, sillä monet etenemisen kannalta oleellisista vihjeistä on piilotettu runoilun sekaan ja ne kerrotaan tasan vain kerran. Dialogit skippaava pelaaja huomaakin tämän todella nopeasti etenemisen pysähtyessä yhtäkkiä kuin seinään. Tällöin pelaaja voi syyttää toisaalta vain itseään, että mitäs ei kuunnellut sen peikon jorinoita siitä mikroskooppisen pienestä kätketystä napista siellä katakombin uumenissa! Pelaaja voi siis kiivetä perse edellä puuhun todella helposti ja jäädä sille tielleen, asian näin vanhakantaisesti pannen.
Kaunis, kuollut kulma...
Tekninen toteutus on ensiluokkaista, ympäristöt ovat isometrisiä ja täynnä elämää. Kameraa ei voi pyöritellä täysin vapaasti, mutta riittävästi ja myös zoomaaminen todella lähelle hahmoja onnistuu. Monet salaisuuksista onkin piilotettu kamerakulmien rajalle, joten kameran pyörittely ei ole pelkkä kosmeettinen jippo. Pelin soundtrack on myös laadukasta kuultavaa eteerisine kuoroineen ja kauniine melodioineen.
Noin sadan pelitunnin aikana peli kaatui muutaman kerran ja osa annetuista tehtävistä bugasi hieman. Tarinalla on tällä kertaa myös valitettavan synkkä loppu, sillä oma etenemiseni pysähtyi yhteen näistä bugeista. Päästäkseen viimeiseen luolastoon, pelaajan tulisi kerätä kahdeksan kappaletta tiettyjä esineitä. Valitettavasti yksi näistä jäi kuitenkin suljetun oven taakse, jota en pystynyt enää avaamaan, sillä olin paennut tilannetta edeltävästä taistelusta. Peliin tulee kuitenkin jatkuvasti lisää päivityksiä, joten voi olla, että jokin näistä on korjannut jo kyseisen ongelman. Omalla kohdallani maitolasi kuitenkin kaatui ja särkyi korjaamattomasti. En anna tämän seikan kuitenkaan häiritä ja syytänkin reilusti vain omaa tyhmyyttäni ja pelkuruuttani.
Lopputuloksena on erittäin vahva pelikokemus, jossa uusi ja vanha paiskaavat kättä tavalla, joka ei varmasti jätä kylmäksi. Divinity: Original Sin on nannaa jokaiselle roolipelien ystävälle. Menköön sitten mainostuksena, mutta oikeasti suosittelen tätä jokaiselle, joka pitää edes vähän roolipeleistä ja omaa edes keskiverron PC laitteiston ja hieman kärsivällisyyttä alkuun pääsemiseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti